Facebook – netti-identiteetin vankila vai turvasatama?

ReadWriteWeb nostaa kuluneen vuoden yhtenä huippupuheenvuorona esiin raportin Chris Poolen 17-19.10. San Franciscossa pitämästä kymmenen minuuutin puheenvuorosta, jossa hän käsittelee kriittisesti Facebookin ja Google+:n noudattamaa peilikuvafilosofiaa. Online-indentiteetti nähdään näissä palveluissa enemmän tai vähemmän yksi yhteen offline-identiteetin peilikuvana, ja tätä kuvaa sekoittavia rinnakkaisia identiteettejä (varsinkaan anonyymejä) ei sallita. Chris Poole tuntuisi olevan sekä oikeassa että väärässä.

Facebookin nykyisestä aikajanaan perustuvasta muodosta hän tavoittaa jotain olennaista: varsinkin nuoret käyttäjät lukitsevat siinä elämänhistoriansa näkyviin tavalla, jota ei ole aiemmin sosiaalisen median palveluissa nähty. Tietysti on mahdoton ennustaa, kuinka pitkä valtakausi Facebookilla tulee olemaan – sen nykyisen kattavuuden perusteella voi kuitenkin olettaa, ettei kovin lyhyt.

On vaikea hyväksyä kokonaan Poolen esittämää peili/timantti -metaforaa. Kuten Poole toteaa, online-identiteetti ei voi jäännöksettömästi olla peilikuva offline-identiteetistä. Facebookin ja Google+:n suurin virhe on hänen mukaansa juuri tämä oletus.

Timanttimetaforalla Poole tarkoittaa ettei sosiaalinen, muille näkyvä identiteettimme ole yksiulotteinen – käyttäydymme, ajattelemme ja toimimme eri tavoin erilaisissa yhteyksissä, eri tavoin eri ihmisten ympäröimänä.

Sosiaalisen identiteetin prismamainen tai timattimainen muodostuminen on toki ollut keskustelussa vuosikymmeniä ennen internetiä, sosiaalisen konstruktionismin eri muodoissa: sekä muiden näkemä että itse näkemämme minäkuva rakentuu (konstruoituu) eri tekjöistä, joista yksikään ei ole ensisijainen, tai jonknlainen minuuden ydin. Siinä mielessä Poolen timantiti-kielikuva vastaa viime vuosikymmenien sosiaalipsykologista valtavirtaa.

Poole edustaa kuvastaan päätellen z- tai y-sukupolvea, minä puolestani suurten ikäluokkien loppupuolta. Joko sukupolvikuilusta tai psykoanalyyttista teoriaa koskevan tietämyksen puutteesta, tai silkasta elemänkokemuksen puutteista johtuen hän ei tunnu noteeraavan Facebookin ja Googlen minäkuvan koherenssia suojelevan lähtökohdan eräänlaista psykologista välttämättömyyttä:

Meidän on kyettävä näkemään itsemme jossain olennaisessa mitassa yhtenäisenä kokonaisuutena: oma kuvamme yhtäältä sellaisena kuin näemme sen omissa silmissämme ja toisaalta sellaisena kuin kuvittelemme muiden sen näkevän. Psyykkiset selviytymiskeinomme ja urautuneet tapamme käsitellä ahdistavia tai traumaattisia tilanteita rakentuvat tukemaan sitä, ettemme hajoa omissa silmissämme (tai kuvittelemissamme muiden silmissä). Henkilökohtaisia selviytymiskeinoja ja urautumia voi ilman riskiä kyseenalaistaa vain turvallisessa määrin – mikä on turvallinen määrä, vaihtelee paljon yksiläkohtaisesti.

Näin ollen Facebookin ja ja Google+:n lähestymistapa – jossa online-identiteetti nähdään offline-identiteetin peilikuvana ja anonyymien sivuroolien luominen kielletään – tukee psykologista koherenssia.

Poolen esittämä, alussa viitattu huomio Facebookin nykyisen timeline-formaatin ongelmallisuudesta on silti syytä ottaa vakavasti. Facebookin nykyisessä visuaalisesti entistä paljon tehokkaammassa ylöspanossa koko elämä on aikajanan myötä ikään kuin kokonaan näytillä kenen tahansa Facebook-kaverin tai ”kaverin” silmissä, ja myös omissa silmissämme, voimakkaana teknisenä identiteetin ja oman elämänhistorian naulaajana ja lukkoonlyöjänä.

Bookmark the permalink.

Comments are closed