Esteettis-poliittista vinkunaa Omertan Liiton tiimoilta


Lukaisin Remeksen Omertan liiton ja muutaman arvion siitä. Yllätyin   ettei missään pidetty juonta vähääkään sekavana eikä  todettu että Remes on haukannut turhan ison palan, eikä tällä kertaa ihan saa  ykseyttä aikaiseksi muodosta ja sisällöstä.

Sisällössä on niin paljon painoa, että trillerin jännärikuljetus ei mielestäni yksinkertaisesti onnistu, mitä en ihmettele. Mutta kun lakkaa kaipaamasta trilleriviihdettä, kirjaa lukee mielikseen.

EU on valtava huijaus ja salaliitto? Monet arvioijat kuten (yllätys yllätys) Esko Seppänen tai verkkomedia.orgin arvioija käsittelevät miltei yksinomaan Remeksen uusimman trillerin moraalista ”totuutta”.

Eihän jännärikirjallisuuden tekemisen taitoon kai kuulu oikeasti harmaiden alueiden pohtiminen, epäselvyys, epämustavalkoisuus. Tässä tapauksessa vaikka se, että EU:ssa on sekä merkittäviä demokrativajeeseen liittyviä ongelmia että kova eettinen ydin – tärkeästä, siitä alkuperäisestä näkökulmasta: alunperin oli tarkoitus luoda rakenne, jolla Euroopan keskeisiä valtioita estetään tulevaisuudessa ajautumasta sotaan keskenään. Siinä on onnistuttu. Sekä demokratiavaje, euron kriisi ym että tämä alkuperäinen tavoite ja sen onnistuminen ovat molemmat olemassa yhtä aikaa.