Hyveiden henkiinherättäminen on käynnistynyt

Maanantaiaamuna 8.5.2017 osallistuin Työelämä 2020 -hankkeenverkostokokoukseen. Kuulostaa massiivisen tylsältä mutta ei ollut. Antti Kylliäinen puhuu hyveistä hyvin ja viisaasti, on retorisesti taitava tarvitsematta kuitenkaan retoriikkaa savuverhoksi peittämään sisällön puutteita, kuten niin moni. Hänen missionsa työelämää koskeva osuus selviää tämän linkin takaa.

(Se mitä arvoista, säännöistä ja hyveistä alla pohdin, pohjautuu Antti Kylliäiseltä ja verkostokokouksen muilta keskustelijoilta männä maanantainaamuna saatuihin oppeihin. Ei ole olemassa parafraasia ilman tulkintaa, joten minä kuitenkin itse vastaan allaolevasta.)

Kylliäisen missio on hyveen palauttaminen muun muassa työelämään arvojen ja sääntöjen rinnalle. Tarvitsemme pelisääntöjä ja virallisempiakin sääntöjä, tarvitsemme arvokeskusteluja ja arvoja.

Mutta tarvitsemme myös hyveitä, sanoo Kylliäinen. Hyveitä ovat muun muassa suvaitsevaisuus, avuliaisuus, ystävällisyys, rehellisyys. Työyhteisöissä soveliaasta käyttäytymisestä yritetään puhua milloin peräämällä ”pelisääntöjä” kireän napakasti, milloin arvolauseita tai -käsittelitä toistelemalla.

Iso pointti ja suuri keksintö tässä Kylliäisen hyve-projektissa saattaa piillä siinä, että sen enempää arvot kuin säännötkään eivät istu kohdallisen käyttäytymisen ja kaiken perustavana olevan arkitoiminnan tutkimiseen ja kohentämiseen.

Minä olen paremman ymmärryksen puutteessa käsitellyt kehityspsykologiasta tai peräti psykiatriasta lainatuin viitekehyksin työryhmässä ilmenevää käyttäytymistä. Mikä on sopivaa mikä ei, mikä on aikuista käytöstä ja niin edelleen. Olen toistellut muun muassa sitä sinänsä paikkansapitävää seikkaa, että jokainen tuo oman perhedynamiikkansa työpaikalle – eli oman tapansa suhtautua ylempiin (vanhempiin), vertaisiin (sisaruksiin) ja alaisiin (lapsiin).

Alaisia verrataan lapsiin? Pomoja isiin ja äiteihin? Voi olla että jonkun muunkin nenään tässä haisee jokin tunkka. Jos hyveen käsitettä ei olisi 1970-luvulla työnnetty porvarillisena hapatuksena niin valtavan syvälle ajanhengen taistolaiseen hanuriin, niin varmaankin nyt käsittelisimme työyhteisön arkea hyveiden kautta siinä missä sääntöjen tai arvojenkin.

Psykoparadigmasta lähtevä työryhmäilmiöiden tarkastelu on tullut hyve-etiikan tilalle. Työryhmä ei ole terapiaryhmä eikä lastentarha. Psykoviitekehyksen kautta asioita tarkastelemalla se voidaan epähuomiossa niiksi taannuttaa.

Hyveet pyyhkäistiin 1970-luvun alussa pois opetussuunnitelmista ja työpaikkojen kehittämispäiviltä, sikäli kun niitä tuohon aikaan käsitteen nykyisessä merkityksessä oli. Hyveen käsite edusti suojeluskuntia ja 1930-lukua, isien ja isoisien tyrkyttämää porvarillista hapatusta ja indoktrinaatiota.

Vielä 50- ja 60 -luvuilla hyveistä puhuminen oli yhtä arkipäiväistä kuin nykyinen puhe arvoista tai säännöistä. 60-luvun lopulle tultaessa Björn Wahlroosin kaltaisten, luokkakantaista etujoukkoa edustavien tovereiden kielinenät olivat terävät ja herkät huomaamaan suojeluskuntalaisen eetoksen jäänteet.

Niinpä hyve työnnettiin sinne mihin ei päivä paista ja siellä se on pysynyt. Hyveiden tutkimisen ja vaalimisen puutteessa olemme olleet kohta pari sukupolvea eräässä mielessä kädettömiä – tai käsitteettömiä – työpaikoilla noudatettavaa käyttäytymistä tarkastellessamme, ja varsinkin yrittäessämme sitä kohentaa.

Arvot koskevat ensisijaisesti organisaatiota, eivät yksilöä. Ne realisoituvat jo silloin kun ne ovat tarkastelun mittapuina, eli niiden itsensä ei tarvitse toteutua. Organisaation arvo voi olla avoimuus vaikkei se olisi avoin – itse asiassa siinä tapauksessa avoimuus on hyvinkin syytä kirjata arvoksi.

Sääntö puolestaan edellyttää seuraamusta ollakseen aidosti sääntö. On syytä varoa sellaisten sääntöjen tai säädösten tekemistä, joiden rikkomisesta ei ole määritelty riittävästi seurauksia. Tämä nähtiin taannoin ministerien sidonnaisuuksia koskevassa väännössä: ilmoittamatta jättämisestä tuli normaalitoimintaa, koska ilmoittamisvelvollisuuden rikkomisesta ei seurannut mitään. Lisäksi sääntö koskee olennaisesti mennyttä aikaa: on tapahtunut kämmi ja halutaan estää, ettei samanlainen kämmi tapahjdu tulevaisuudessa – joten kirjoitetaan sääntö.

Arvot siis ovat totta jo organisaatioon kirjattuna, siinä työskentelevien ihmisten arkikäyttäytymisestä riippumatta. Hyve ei ole olemassa, jollei sitä ihminen noudata, se ei todellistu muuten kuin ihmisen toiminnassa. Ihminen on rehellisyyden suhteen hyveellinen jos hän on oikeasti arjessaan rehellinen, ollessaan epärehellinen hän lakkaa olemasta hyveellinen.

Jos organisaation arvoksi kirjataan rehellisyys, niin tämä ei tee organisaatiossa työskentelevistä ihmisiistä rehellisiä – pikemminkin heräävät päinvastaiset mielikuvat: mitä siellä on menossa kun toiminnan mittapuuksi (arvoksi) pitää erikseen nimetä rehellisyys?

Summa summarum: hyve ei ole korvattavissa sen enempää arvoilla kuin säännöillä. Tämä oli ensimmäinen oivallus Kylliäisen aamupäivässä.

Toinen ja henkilökohtaisemmin omaa työtä ja ajattelua koskeva näkökohta on tuo alkupuolella tarkasteltu. Henkilöstön käyttäytymistä, työyhteisöön sopivaa käytöstä jne, tulisikin ehkä tarkastella hyveiden eikä psykopatologian pohjalta.

Kehityspsykologisten lainalaisuuksien tyrkyttäminen aikuisten ihmisen muodostaman työyhteisön itseymmärryksen välineiksi saattaa taannuttaa tai patologisoida. Kun työyhteisön toimintaa selitetään perhedynamiikan käsitteistön, defenssikäsitteistön ja niin edespäin avulla, tullaanko pahimmillaan taannuttaneeksi työyhteisöä lähemmäs lastentarhaa, tai patologisoineeksi sitä lähemmäs terapiaryhmää.

Jälkimmäisessä tapauksessa ja ääritilanteessa: lähemmäs psykiatrista sairaalaosastoa, tai kuten kansanomaisesti sanotaan, hullujenhuonetta. Varsinkin niissä tapauksissa joissa työyhteisö tosiaan muistuttaa hullujenhuonetta, olisi sitä tärkeämpää pakottaa ryhmää kohti normaalia työkäyttäytymistä puhumalla nimenomaan hyveistä, niiden noudattamisesta ja noudattamatta jättämisen seurauksista.

Mutta kun onglemana on se, että hyvekeskustelu haudattiin silloin monta vuosikymmentä sitten – ensin pitää herätellä. Ja sitä Antti Kylliäinen on melkoisella energialla tekemässä.

Bookmark the permalink.

Vastaa