ICT-pilkunviilausta: Informaatio ei ole tietoa eikä viestintä kommunikaatiota (2/2)

Ilkka Niiniluodon jo miltei kolmekymmentä vuotta sitten tekemä tiedon ja infomaation erottelu ja molempien tarkastelu (tieto)yhteiskunnan kannalta, on edelleen käyttökelpoinen1. Claude Shannonin informaatioteoriat ja niihin liittyvät, sivukaupalla esiteltävät matemaattiset kaavat voi Niiniluodon tekstissä kaikessa rauhassa ohittaa, juonesta ei tipu.

Alkusivuilta heti käy heti ilmi, ettei informaation käsite ole millään tavalla selkeä tai yksiselitteinen. On ymmärrettävää, miksi Niiniluoto painottaa heti alussa antavansa vain kehikon eikä mitään priorisoituja ohjeita tai käsitteenkäyttösuosituksia. (Suhteuttaessaan alla tiedon ja totuuden käsitteitä toisiinsa, Niiniluoto viittaa vanhimpaan vakiintuneeseen, Platonin Theaitetos-dialogista peräisin olevaan tiedon määritelmään: tieto on hyvin hyvin perusteltu tosi uskomus.)

Siinä määrin kuin arkikielen informaatio-sana merkitsee jaettua ”tietoa” tai ”tiedonantoa”, myös siihen liittyy perusteiden ja totuuden vaatimus. Ongelmallista on tällöin se, että uuden informaatioteorian teknisenä terminä sanalla informaatio ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Vielä sotkuisemmaksi tilanne tulee siksi, että tieto- sanaa on ryhdytty käyttämään myös sellaisissa yhteyksissä, joissa totuuden ja perusteltavuuden vaatimusta ei tarvitse tai edes voi soveltaa. Esimerkkinä tästä ovat sanat ’tietokone, ja ’tietojenkäsittely’. (Niiniluoto 1996, 18)

Mieluummin informaatioteknologia kuin tietoteknologia, kuten tämän ääneenajattelun aiemmassa osassakin tuli todettua.

Entä ICT:n (Information and Communication Technology) jälkimmäinen osa, Communication? Tässä suora käännös ei ole välttämättä parempi, kuten näyttäisi olevan informaation kohdalla.

Viestintä näyttää tässä paremmalta kuin kommunikaatio, vähän samantapaisesta syystä kuin informaatio näyttää tietoa paremmalta. Kommunikaatio edellyttää jotain psyykkistä prosessia, filtteröintiä, käsittelyä, vuorovaikutusta. Viestintä on yksisuuntaisempaa, viestiminen ei edellytä, että toinen osapuoli on aktiivinen. Kun puhutaan kommunikaatiosta, todetaan samalla kaksisuuntaisen prosessin jo alkaneen. Vrt. ”A viestii B:lle” versus ”A ja B kommunikoivat”.

Näiden käsitteiden analysoinnin kanssa pitää, paitsi olla kärsivällinen, myös kestää epävarmuutta ja epäselkeyttä, ja kyetä panemaan mutkat suoriksi kun on sen aika eli tarve.

Itse olen vuosia suoristanut mutkia sanomalla itselleni ja muille, että Informaatio on raaka-ainetta, josta tieto kekeytyy psykososiaalisessa prosessissa. Kun ruvetaan oikeasti käsitemäärittelemään, niin tietenkään ei päästä näin vähällä.

Voidaan väittää, että esimerkiksi tietoverkon käsite sotkee asioita – samoin kuin muut samantapaiset tieto- alkuiset käsitteet (tietoyhteiskunta, tiedon valtiatie, jne.), joissa esimerkiksi klassisien määrittelyn mukaista tiedon ja totuuden välistä kytköstä ei ole. kysehän on informaatioverkosta.

Kun näin väännetään, niin joudutaan epäintuitiiviselle alueelle, jossa pilkun kanssa harjoitettava seksuaalinen kanssakäyminen tulee etsimättä mieleen.

Ludwig Wittgensteinia (1953) seuraten on järkevää ottaa käsitteenmäärittelyn täysivaltaiseksi argumentiksi se, että johonkin käsitteeseen (ilmaisuun, sanaan) on jo ehditty porukalla tottua.

Toisin sanoen käsite (ilmaisu, sana) on vakiintunut osaksi jonkin ihmisryhmän kielenkäyttöä eli – Wittgensteinin käsittein – osaksi jotakin kielipeliä tai elämänmuotoa.

  1. Niiniluoto, Ilkka 1996: Informaatio. tieto ja yhteiskunta. 5.p., 1.p. 1989. Edita. ↩︎
Bookmark the permalink.

Vastaa