Mindfulnessilla tuloskuntoon?


Meditaation ja mindfulnessin yhteensovittamisessa on valuvika: mindfulness-sovellukset tähtäävät vähintäänkin välillisesti työn parempiin tuloksiin, mutta meditaatio ei tähtää mihinkään. Kognitiivis-analyyttisen psykoterapian ja psykoanalyysin välillä näyttäisi olevan mutantis mutandis samantapainen yhteys.

Edmund Husserlin mukaan tietoisuuden peruspiirre on intentionaalisuus, se että tietoisuus kohdistuu aina johonkin – että sitä ei ole olemassa ilman tätä ominaisuutta. Ajattelun perustavanlaatuisen suuntautuneisuuden hypoteesi käy yksiin sen kanssa, mitä psyyken varhaisimmasta kehityksestä toistaiseksi tiedetään.

Tietoisuuden kehittymisen ensimmäisiin steppeihin kuuluu subjekti-objekti -suhteen muodostuminen: on (1) joku joka on tietoinen, ja (2) jokin josta tuo nimenomainen joku on tietoinen. Mieleen syntyy jonkinlainen järjestävä ”suunta”. Kehitys kulkee iän mukana kohti yhä monimutkaisempia suuntautuneisuuksia, joita voivat loppujen lopuksi olla esimerkiksi työhön liittyvät tavoitteet ja niin edespäin.

Meditaatiossa koetetaan olla takertumatta oman ajatuksen kulkuun, omaan minään, mieleen, psyykeen, tietoisuuteen (whatever). Työyhteisökehittämis-mindfulnessissa tavoiteltava työteho, tai vaikkapa ”vain” työhyvinvointi, merkitsee arkitodelliuuteen kohdistuvaa suuntautuneisuutta. Joka fiksaa mielen johonkin arkielämän kulun kannalta hyödyllisenä pidettyyn. Meditaatiossa tällaisia mieleen fiksautuneita asentoja on tarkoitus katsoa ikään kuin sivusta – ei luoda niitä lisää.

Meditaatiossa mielensisältöihin tulisi suhtautua neutraalisti. Jos sen aikana tai tuloksena syntyy ajatus siitä, että esimerkiksi tekemäni palkkatyö on turhaa tai vahingollista ja on eettisesti paras vaihtoehto hankkiutua pois työelämästä – niin tämän ajatuksen tulisi meditaation kannalta olla yhtä arvokas tai arvoton kuin lisääntynyt työssä jaksaminen tai työn merkityksen kirkastuminen. Tai mikä tahansa muu sosiaalisesti hyväksyttynä ja hyödyllisenä pidetty asia.

Kyse on siis muusta kuin yhteiskunnassamme vaikuttavien järjestelmien tai rakenteiden parantamisesta tai ylläpidosta.

Kysymyksenasettelu on jossain määrin analoginen sen eron kanssa, joka on mahdollista nähdä psykoanalyysin ja kognitiivis-analyyttisen psykoterapian (KAT) välillä.

KATissa on ollut pyrkimys tuottaa terapiamuoto, jonka panos-tuotos -suhde on järjellinen maksajan ja (usein työkykyyn liittyvien) tavoitteiden kannalta. Psykoanalyysin tavoitteet puolestaan eivät liitty mihinkään muuhun kuin analysoitavan mieleen. Pyrkimys on analysoitavan itsehavainnon piirissä olevan alueen laajentaminen ja itsehavaintokyvyn parantaminen (Vrt. Pentti Ikonen 2000: Psykoanalyyttisia tutkielmia, s. 10-11). Kaikki, myös ”parantuminen” tai muu sellainen on toissijaista tämän rinnalla.

On hyvästä syystä pohdittu, onko psykoanalyysi ylipäätään terapiaa eli hoitoa. Jos kaiken terapian keskeinen piirre on, että siinä ensisijaisesti pyritään johonkiin sellaiseen, jota voi kutsua parantumiseksi, niin psykoanalyysin voi tosiaan hoitomuotona kyseenalaistaa.

Meditaatio vertautuu tässä psykoanalyysiin ja mindfulness KAT-tyyppiseen terapiaan. Meditaatiolle ja psykoanalyysille on yhteistä eräänlainen pragmaattinen solipsismi: työskentelyn kohde ei ulotu ulkoiseen todellisuuteen, vaan se näyttäytyy suoraan vain mielen sisäisinä projektioina. Pysytellään mielen sisällä, eivätkä työskentelyn välittömät tavoitteet ulotu arjen käytäntlöhin. Mikä ei tietenkään merkise, etteikö psykoanalyysilla tai mediaatiolla voisi olla seurauksia arkitoimintaan.

On kiistelty yleisemminkin eri yhteyksissä, mikä on psykoterapiaa ja mikä muuta mielenterveysalan hoitoa tai hoivaa. Antaako tietty ammattiryhmä terapiaa, kuuluuko sen tehtäviin antaa terapiaa, ja niin edespäin. Näissä keskusteluissa olisi aina tärkeä erottaa toisistaan yhtäältä varsinainen hoito eli psykoterapia ja toisaalta se, että muunkinlaisella vuorovaikutuksella voi olla terapeuttisia vaikutuksia. Hoidolla tai hoivalla – voi olla terapeuttisia vaikutuksia ilman että se olisi psykoterapiaa.

Vähän samaan tapaan meditaatiolla tai psykoanalyysilla voi olla terapeuttisia vaikutuksia arkielämään, vaikkei niillä sellaisinaan olisikaan terapeuttisia tavoitteita.

Aloitin mindfulnessin ja meditaation välisen suhteen tarkastelulla. On aivan luvallista yrittää petrata länsimaista tuottavuutta länsimaisille tuottavuuskäsityksille vierain keinoin – tehdä buddhalaisessa perinteessä kehkeytyneestä meditaatioperinteestä länsimainen mindfulness-sovellus.

On hyvä tehdä alkuperäisen version ja sen sovellusten välinen ero selväksi. Meditaatio ei pyri paikkailemaan länsimaisen yhteiskunnan rakenteita tai elämäntavan seurauksia, sen enempää kuin psykoanalyysikaan, vaikka molempien seuraukset saattavat olla arkielämän kannalta suotuisia.

, , ,