Pessimismi – viisautta vai naamioitua ylenkatsetta ja uhriutumista?

Yhtenä melko tavallisena arkipohdinnan lähtökohtana on, oletko optimisti vai pessimisti. Vai voitko ylipäätään havaita tällaista perusasennetta?

Huomaan saavani varsinkin kriisitilanteessa mielihyvää kaikenlaisista maailmanlopun visioista. Ajattelun perusteiden pohdinnat ovat siis paikallaan. Ja olen havainnut pessimistisistä maalailuista kumpuavaa nautintoa muidenkin ajattelussa ja puheissa aivan riittävästi.

Passivis-aggressiiivista pessimismi-intoa tiukkuvat tyypit ottavat hermoon erityisesti silloin, kun jotain pitäisi yhdessä kehittää – töissä, harrastuksissa, missä milloinkin. Heihin on hyvä yrittää olla itse kuulumatta.

Filosofian tai filosofien ongelmana näyttää olevan, että ajattelu nähdään monasti ilmiönä, joka on jollain älyllisellä tempulla nostettavissa muusta psyykkisestä toiminnasta erilliseen tarkasteluun.

Johtuneeko siitä, että filosofeiksi ajautuu tunne-elämältään lukkiutuneita ja defensiivisiä ihmisiä. Kuten psykiatriseen työhön hakeutuu omaa todellista tai kuviteltua hulluuttaan pelkääviä. Näitä on kiva pohtia filosofin ja psykiatrisen sairaanhoitajan peruskoulutuksilla.

Pessimismin tai optimismin tarkastelu on siis yhtä lailla tunteiden tarkastelua, tai vielä hämärämmin: asennoitumisten tarkastelua.

Onko pessimismi viisautta vai passiivis-aggressiivista besserwisserismiä? Vai intellektuaaliseksi ylemmyydeksi naamioitua nillittävää uhriutumista?

Filosofian mind-body -ongelma on länsimainen ja erittäin kartesiolainen ja kristillinen kysymyksenasettelu: kumpi on ihmisessä ontologisesti ensisijainen, mieli vai ruumis. Karvahattusovellus mind-body -kysymyksestä: aiheuttaako näkyvä toiminta (johon luetaan tässä myös puhe) ajattelun muutosta vai päinvastoin. Vastauksesta riippuu, miten arvioimme pessimistin moraalista selkärankaa.

Jos asennoituminen – tietynlainen ajattelun ja tunteen yhdistelmä – vaikuttaa tosiasioita muuttavasti yhteiseen reaalimaailmaamme, niin pessimistin voi väittää olevan yhteisölleen vastuussa epärakentavasta panoksestaan.

Kontrafaktuaaliksi kutsutaan kuviteltua asiantilaa: miten asiat olisivat, jos jokin taho, tai henkilö olisi toiminut toisin kuin todellisuudessa on toiminut. Kontrafaktuaaliin nojaavan argumentin avulla emme saa pessimistiä tuomiolle. ”Maailma olisi nyt parempi, jos olisit asennoitunut puoli vuotta sitten tähän tai tuohon asiaan toisin.”., on huono argumentti ja vielä huonompi syytös.

Arkikokemuksen mukaan on sekä että: toiminta muuttaa ajattelua ja ajattelu toimintaa. Pessimistinen visiointi, yhdenlainen ajattelun ja tunteen yhdistelmä, vaikuttaa negatiivisesti yhteiseen todellisuuteemme. Tässä ollaan lähellä noidankehä-ilmiötä. Voisiko siis ajatella, että yksilön on yhteisöllisesti vastuutonta olla pessimisti.

Vasta-argumentti: yksioikoinen optimismi on hyväuskoisuutta, epärealismia ja johtaa yksilön tai ryhmän häviöön. Amerikkalaiselle think positive -asennoitumiselle on Euroopassa naureskeltu viljalti. 1990-luvun puolenvälin maissa yhdysvaltalainen filosofi Richard Shusterman kävi pitämässä Helsingin Yliopiston filosofian laitoksella seminaaria. Tuli puhetta amerikkalaisten optimismitaipumuksesta, tai ainakin tavasta esittää optimistia.

Taisin siellä todeta jotain siihen suuntaan, että Toisen Maailmansodan jälkeen eurooppalainen optimismin taustalla on USA:sta poiketen ollut katastrofista ja rauniokasoista selviäminen ja taloudellis-yhteiskunnallinen nousu. Jenkkipositiivisuus on enemmän hyvinvoinnin tuottamaa mielihyvää ilman rauniokasojen luomaa taustahorisonttia. Tietenkään USA:n kokonaiskuva ei tässäkään ole kovin yksioikoinen 1950-luvun kollektiivisine vainoharhaisuuksineen ja järjestäytyneine rikollisuuksineen.

Eurooppalaisen hyvän olon ja optimismin (silloin kun sitä ilmenee) takana häämöttää edelleen raunioiden puuttuminen ja se, että kymmenien tuhansien, satojen tuhansien, miljoonien kuolleiden hautaamisesta on päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta enemmän aikaa.

Yksilön tavalla tulkita maailmaansa on saumaton joskin mielipuolisen monimutkainen yhteys ryhmien, kaikenkokoisten ryhmien tapaan.

Bookmark the permalink.

Comments are closed