Hyve-etiikasta, itsemääräämisoikeudesta, laadusta

Kehityspsykologisia rinnastuksia käytettäessä työyhteisön ihmissuhteet samastuvat perhesuhteisiin: alais- ja esimiessuhteen lapsi-vanhempi -suhteisiin, ja työtovereiden väliset suhteet sisarussuhteisiin. Tämä saattaa taannuttaa työyhteisöä terapiaryhmän tai lastentarhan suuntaan, ikään kuin luvan kanssa.

Antti Kylliäisen missiona on tuoda hyve-etiikka osaksi muun muassa työyhteisökehittämistä. Hyve-etiikan soveltamisessa ja aiemmin tarkastelemassani filosofisessa neuvonnassa on se yhteinen plussapuoli, että asioita voidaan käsitellä tasavertaisemmalla tasolla kuin psykologisoivammassa kehyksessä.

Kehityspsykologisia jutellessaan konsultti tai muu sellainen tulee helposti tehneeksi itsestään jonkinlaisen kvasiterapeutin, tai tulee ohjanneeksi työyhteisölle mahdollisuuden taantua passiivisemmaksi, seuraamaan Suuren Ymmärtäjän keittiöpsykologista kehittämispäivä-showta.

Jos kehityspsykologisten lainalaisuuksien soveltaminen on selkäytimessä, voi olla työlästä harjoittaa filosofista neuvontaa tai hyve-etiikan soveltamista tasavertaisella aikuiselta-aikuiselle -tasolla. Koetan itsellenikin ajaa sisään vähän toisenlaista lähestymistapaa kuin mihin olen itseni totuttanut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.


Eräs palvelun perusluonteeseen liittyvä ulottuvuus tulee mieleen, kun se sivuaa tasaveroisuutta: asiakkaan itsemääräämisoikeus. Palvelut voi jakaa kahtia riippuen siitä onko itsemääräämisoikeudella roolia vai ei.

Esimerkkinä yksinkertaisesta palvelusta voi olla vaikkapa pesula tai parturi. Niissä asiakas tulee paikalle, kertoo mitä hän haluaa, ja palveluntarjoaja tuottaa pyydetyn palvelun parhaansa mukaan, ei enempää eikä vähempää.

Palvelun ostajan motiiveja ei kysellä kuin korkeintaan jälkikäteen. Siinä on malli palvelusta, jota olen vähän mielikuvituksettomasti aikanaan, asumispalveluja koskevan tarkastelun yhteydessä kutsunut ”yksinkertaiseksi palveluksi”.

Mikä sitten on ”monimutkaista” palvelua? Lyhyesti sanottuna: palvelu, jossa palvelun käyttäjän itsemääräämisoikeuden arviointi tulee olennaiseksi osaksi palvelutapahtumaa.

Itsemääräämisoikeuteen liittyvät vaikeudet näkyvät heti, kun pitää puhua erikseen saman palvelun kahdesta asiakkaasta, käyttäjästä ja ostajasta. Eettiset pohdinnat asiakkaan kohtaamisesta ynnä muusta fokusoituvat palvelun käyttäjään, eivät maksajaan, jos nämä ovat eri tahoja. Monimutkaisten palvelujen, vaikkapa mielenterveyskuntoutujan asumispalvelun laadun, määrittämistä vaikeuttaa se, että palvelun käyttäjän ja maksajan tarpeet poikkeavat toisistaan.

Hoivatyön, asumispalvelutyön jne. tekijän kannalta voi olla kohtuutonta, jos laatutavoite määritellään irrallaan maksaja-asiakkaan tarpeista. Palvelun maksaja, silloin kun palvelu tapahtuu julkisin varoin, on omassa tarpeenmäärittelyssään nollasummapelin äärellä. Yhteen suuntaan käytetty euro on pois kaikista toisista suunnista.

Palvelun käyttäjän ja hänen läheisensä tarve on saada oma palvelunsa hoidettua. Palvelun julkisen maksajan tarve on saada tietyn alueen kaikkien käyttäjien palvelut hoidettua.

Jos laatuvaatimukset asetellaan ilman mitään mainintaa maksaja-asiakkaan näkökulmasta, laatu voi tulla määritelllyksi ennalta huonoksi ja työntekijä syypääksi. Maksaja-asiakkaan tarve näet aina päätyy, eurojen eli henkilö- ynnä muiden resurssien kautta, määrittämään toteutunutta laatua olennaisesti.

Bookmark the permalink.

Vastaa