Kuukausi: kesäkuu 2017

  • Filosofinen terapia?

    Vuosituhannen vaihteen tienoilla törmäsin ensimmäisen kerran filosofisen terapian käsitteeseen. Kävin muutamassa kokoontumisessakin asiasta kiinnostuneiden filosofia-, lääketiede- ym. -taustaisten tyyppien kanssa kanssa asiaa pohtimassa. Tulin silloin ajatelleeksi, että minulla taitaa olla jonkinlainen täsmätausta tähän: tutkinto filosofiasta ja psykiatrisen sairaanhoitajan koulutus. Enpä kuitenkaan innostunut, silloin. Nyt tilanne on muuttunut sikäli, että enää ei taideta juuri puhua filosofisesta…

  • Paskamyrskyjen pelosta, messiaanisista ja infernaalisista johtajista

    Viime vuosina tavanomaiseksi tullut tilannetyyppi: eräässä työnohjausryhmässä ihmettelivät miksi työn tekijöitä ei ollut kelpuutettu työn muutosten suunnitteluun, vaan muutoksista tiedotettiin heille vasta toteuttamisvaiheessa, ilmoitusasiana. Mitä ne pelkäävät, kysyi eräs ryhmän jäsen osuvasti, viitaten organisaation johtoon. Yksi vastaus on melko ilmeinen, kun muistaa mitkä taloudelliset reunaehdot päätöksentekoa raamittavat. Joku sen ääneen sanoikin: paskamyrskyä. Nykyistä laadukkaampien ja…

  • Korvikemuuttujat: analogia-ajattelu vaikuttavuusarvioinnissa laadun ja määrän välittäjänä

    SROI-malli (Social Return of Investment) on kehitetty USA:ssa ja briteissä, muun muassa järjestöjen ja yhdistysten toiminnan taloudellisen vaikuttavuuden mittaamiseksi. SROIn kokonaisuudesta kiinnostunut lukekoon esimerkiksi SOSTEn tuoreen SROI-oppaan. Tässä otan esille korvikemuuttujan käsitteen, ensin joitain yleisiä arviointiin liittyviä seikkoja pohdittuani. Korvikemuuttuja (englanninkielisessä kirjallisuudessa proxy) saattaa olla teoreettisena välineenä merkittävä askel sote-järjestöissä ja yhdistyksissä tapahtuvan toiminnan vaikuttavuuden…

  • Hip! Hop! Frank Sinatrasta Bob Dylanin kautta Wu Tang Claniin

    Teininä oli melkoisen työn takana opetella oluenjuonti. Oli se pahaa, mutta kun tarpeeksi treenasi, niin alkoi loppujen lopuksi maistua erittäin hyvältä. Suhteeni hip hop -genreen on kehittynyt samalla kaavalla. Miksikö olen alunperin ryhtynyt kiusaamaan itseäni hip hopilla, kuulen ajateltavan. Biisien tekijänä olen kiinnostunut siitä, millaisten kaavojen tai viime kädessä paradigmojen sisällä niitä tehdään, biisejä. Karkeasti…