Perunakuopasta kantautuu apeaa meteliä

Siltä varalta ettei joku sitä otsikosta oivalla: teksti jota luet on kaunokirjallinen proosaruno, ei asiaproosallinen essee.

Se syntyi seuratessa Perussuomalaisten historiallisia, Jyväskylän vuoden 2017 Puoluepäiviä.

Historiallisilla, Jyväskylän vuoden 2017 Puoluepäivillä haudattiin lopullisesti SMP, jonka asiaa toinen enovainajistani aikanaan Rautalammilla edisti menestyksellä.


Kaikki lausumat ovat tasa-arvoisia sillä perusteella, että kaikki lausumat voi teknisesti toimittaa ”paikkaan”, jossa ne ovat kaikkien katseltavana. Tutkimuslaitoksen julkaisema raportti on yhtä painava kuin satunnaisen bloggarin aivopieru. Näin on ollut jo jonkin aikaa.

Ja tähän on tultu.

Onko ooppera, jonka alkusoittoa me seuraamme, keskeytettävissä? En usko. Uskon Raymond Chandler -periaatteeseen ja dialektiikkaan.

Chandler: Jos tekninen väline on keksitty, sitä aina käytetään. Dialektiikka: DNS-protokollaa seuraa yhteiskunnallinen vuoristorata siinä missä Kehruu-Jennyäkin.

Aikajänne on tässä metsänhoidollinen ja siksi muutoksia on vaikea havaita. Hetimmiten ei seuraa mitään, vaikka kehityskulku olisi vääjäämätön.


Kun ei ole pakko eikä siitä hetimmiten mitään seuraa, niin on siedetty ja viitsitty yhä vähemmän ja vähemmän harmaata, näkymätöntä, nopeita palkkioita tuottamatonta puurtamista.

Kun ei ole pakko eikä siitä hetimmiten mitään seuraa, ei ole viitsitty vaivautua erimielisten kuuntelemiseen.

Hypätään mieluummin digi-perunakuoppaan samanmielisten seuraan ja saarnataan siellä yhteen ääneen samaa Tekstiä, tehdään samanmielisistä ihana unisono-kuoro eikä katsomoon jätetä ketään.

Yleisönä on ei-kukaan ja kaikki, parilla klikkauksella.

Unisonon ongelma: jos yksikin laulaa vähänkin väärin niin kaikki kuulostavat hirveiltä.


Demokratia on tylsää, mediaseksitöntä ja täynnänsä harmaata arkea.

Miksi sitten demokratia, siksikö kun se nyt on niin hirveän hyvä asia?

Siksi, että kaikki muut vaihtoehdot ovat huonompia.

Siksi sitä pitää suojata kovalla kädellä kun kaikki muut vaihtoehdot ovat huonompia. Sen käsitti Kekkonenkin, vielä kolmekymmentäluvulla.

Sittemmin Urho Kaleva Kekkonen tuli, näki ja käsitti.

Kuka nyt tulisi näkisi ja käsittäisi? Kuka?

Tuo mitä kysyn tuossa on juuri se vaarallisin kysymyksen tyyppi. Pahan alku ja juuri. Suvakkidemari, demarisuvakki tulee ja kyselee pelastajaa, ja pahimmassa tapauksessa saa vastauksen.


Mutta Meidän Omassa Kuopassa on toista!

En piruuttani puhu tavaksi tulleella tavalla ”kuplasta” kun siitä tulee kiiltäväpintainen ja siisti visuaalinen assosiaatio: kivasti saippuakuplia puhaltelevat, iloisina hyppelehtivät lapset.

Puhun perunakuopasta johon samanmieliset tunkevat samalta haisten, ja jo valmiiksi siellä kuopassa haisee abstrakti ihmispaska eikä se ole minkään muotoinen eikä se muodosta mitään.

Miksi sieltä on niin vaikea nousta pois?

Kas kun orgastinen hyvänmielen säväri lilluu siellä psykososiaalisena tahnana. Sinne piiloutuneet somettajat pitävät asioita kuulaina kuuliaina totuuksina jos css-leiska näyttää kivalta.

Soraääniä ei kuulu, mediaseksiä piisaa, tylsää ei ole.

Esitys alkaa.

Bookmark the permalink.

Comments are closed