Jos et käsitä niin älä jalkauta

Vastaani tuli sanapari ”arvojen jalkauttaminen”. Täytyy olla niin, että puhutaan strategian eikä arvojen ”jalkauttamisesta”, ajattelin. Eihän ”arvojen jalkauttamisessa” ole mitään järkeä, järkeni sanoi.

Googletin ”Arvojen jalkauttaminen”. Jouduin huomaamaan, että järkeni on väärässä siis todella monen mielestä.

Arvojen jalkauttaminen

Google ilmoittaa, että arvojen jalkauttamisesta puhuminen ja kirjoittaminen on yleistä – metatasolla: puhutaan arvojen jalkauttamisesta, mutta mistään ei löydy youtube-klippiä tai tapausselostusta siitä miten se tehdään.

Haluaisin nähdä kuinka arvoja jalkautetaan. Ehkä näenkin joskus, Fingerporissa.

Otetaan esimerkiksi turvallisuus, joka lienee monen työyhteisön arvolistassa, järjestön ja yrityksen. Onko turvallisuus jalkautettu kun todetaan, että nyt on turvallista? Vai silloin, kun kaikki työntekijät ymmärtävät mitä turvallisuus omassa työyhteisössä merkitsee? Sanotaanko jonain ajankohtana: nyt kaikki ymmärtävät. Jolloin voidaan todeta että turvallisuus on jalkautettu.

En näe tuossa mitään  reittiä pois ajautumisesta yhä syvemmälle umpityhjän jargonin puristukseen. Puheella ei ole merkitystä, jos se ei sisällä mitään tietä abstraktion ja konkretian välissä olevan veri-aivoesteen läpi.

Arvoristiriita

Otetaan sen sijaan turvallisuus plus itsemääräämisoikeus – ne tai niiden lähikäsitteet esiintynevät usein saman sote-työyhteisön arvolistassa.

Sitten otetaan jokin käytännön tilanne: viime keskiviikkona kello se ja se tapahtui sitä ja sitä -tyyppisesti, ei yhtään abstraktimmin. Esimerkiksi pohditaan, miksi ko. tilanteessa kieltäydyttiin antamasta lääkkeitä humalaiselle potilaalle tai asiakkaalle – tai miksi ei kielletty.

Edellisessä tapauksessa rikottiin itsemääräämisoikeutta vastaan, jälkimmäisessä turvallisuutta. Veikkaan, että tässä ”kuvitteellisessa” esimerkissä olisi useimmiten toimittu edellisellä tavalla.

Kun työntekijöiden kesken analysoidaan, miksi itsemääräämiseen ei juuri sillä hetkellä ollut kompetenssia ja miksi arvolistasta turvallisuus oli nyt nostettava ensi sijalle, arvot ovat oikeasti elossa ja käytössä.

Minä en tällaista kutsuisi arvojen jalkauttamiseksi vaan arvoristiriitojen käsittelyksi. Yksi kaikenlaisen auttamistyön ydinasioista on kyky elää jatkuvien sisäisten ja ulkoisten ristiriitojen kanssa, niitä mustavalkoistamatta eli fantasioimatta.

Todellisuus on ristiriitainen, täynnä hämäryyttä ja harmaan sävyjä. Arvoristiriitojen pohtiminen lisää niin yksilön kuin ryhmänkin kykyä nähdä (työn) todellisuus sellaisena kuin se on, eli aina suurelta osin epävarmana ja käsittämättömänä.

Jos et käsitä niin älä jalkauta.

Luottamus 1978 ja 2018

Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo. Kuvaaja tuntematon.

Luottamuksen käsite tulee eteen useammasta suunnasta tänä vuonna. Se on muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön Työelämä 2020 -hankkeen vuoden pääteema. Valinnan ymmärtää. Verkon ja somen aikana työnantajilla ei ole mitään keinoa faktisesti olla selvillä tai valvoa, mitä tehdään. Siksi ei ole muuta tervettä tietä kuin opetella luottamaan ihmisiin. Monelle se ei ole helppoa.

Minulle luottamuksen käsitteen sävyn on determinoinut loppuiäksi Urho Kekkosen presidentinvaalikampanja vuonna 1978, sen slogani Luottamus yli rajojen.

Kaksi vuotta aiemmin tuli ensi-iltaan Edvin Laineen Luottamus -elokuva, joka kertoi Leninin ja bolsevikkien sankarillisista ponnisteluista suomalaisten itsenäisyyden eteen. Elokuvan tuottivat Fennada-Filmi ja neuvostoliittolainen Len-film. Sen ohjasivat Edvin Laine ja Viktor Tregubovitš.

Luottamus-elokuva on UKK:n viimeisten vaalien ohella jonkinlainen institutionaalisen tunkkaisuuden ja totuuden verhoamisen huippukokemus, henkis-poliittisessa alhossa olemisen kansainvälinen ennätys. Ei sitä tuolloin näin ymmärretty.

Oli kaksi puhuttua todellisuutta. Se josta ja jolla puhuttiin virallisesti ja asiallisesti. Ja se toinen jonka avulla psyykkisesti selvittiin, ja jonka sanoin naureskeltiin virallista puhetta poliittisissa illanvietoissa. Neukkuja varottiin ja pelättiin päiväsaikaan, ja iltayöstä laulettiin kännissä Panssarivaunu on maantien ässä kun olet Prahaan pyrkimässä.

Millaisista poliittisista, yhteiskunnallisista, ajanhenkeä muovaavista tekijöistä tuollainen kaksijakoinen kieli muodostuu? Kun Luottamuksesta nyt taas paasataan, niin ikävät muistumat nousevat mieleen ja soittelevat varoituskelloja.