Annus Horribilis?


Englannin kuningatar muistaakseni nimitti aikanaan Dianan kuolinvuotta latinaksi sanaparilla kauhea vuosi. Kauhean siitä hänelle teki se, että tapahtui kaikenlaista muutakin kuningashuoneen kannalta loukkaavaa, vaivaannuttavaa ja niin edelleen.

Tuli tuo termi mieleen kun pohdin loppumassa olevaa vuotta.

Työnohjauksissa ja muuallakin on tullut esiin vastakohtien vuosi: koronapandemia on joko ollut aivan hirveä kokemus tai elämää helpottava kokemus, varsinkin keväällä, syksyllä tähän on jo paljolti totuttu.

Tasan ei käy onnen lahjat.

Eilen oli uutisissa tai jossain, kuinka perhe asuu kelohonkamökissä lapissa, ja koko perhe käy koulua ja töitä etänä ja kaikki on jotenkin niin hyvin siksikin ”kun on lunta ja valoa eikä olla siellä etelässä pimeyden keskellä”. Hyvä niin tuon perheen kannalta. Mietin vain, mitä funtsaavat etelän hoitotyöntekijät perheineen, kun töihin on vain mentävä oli mikä rutto hyvänsä, ja päättäjät pohtivat taas valmiuslakia. Esimerkiksi Helsingin sotessa on tiedossa laaja lomakielto ensi kevääksi Apotti-tietojärjestelmän käyttöönoton vuoksi. Jos sen päälle tulisivat valmiuslain pakkotyöt, niin on vaikea edes kuvitella sitä vitutuksen määrää.

Itse olen pärjännyt yllättävän hyvin. Kokopäivätoimisen yrittäjyyden aloittamiseen liittyvät kipuilut kärsin pääosin jo viime vuoden jälkipuoliskolla. Nyt oli oikeasti kestämistä vain toukokuussa, kun kaikki ryhmätyönohjaukset piti yhtäkkiä vetää etänä – ne kaikki mitä maaliskuusta lähtien nyt ylipäätään oli. Liikevaihdosta katosi koronan vuoksi koko vuoden mittaan noin 30 prosenttia – minun kohdallani se ei merkinnyt kriisin tapaistakaan. Menot kun ovat pienet ja harrastukset halpoja. Etätyönohjauksiin ja etävälineiden käyttämiseen olen jo syksyn mittaan tottunut kuten niin moni muukin.