En muista nähneeni aikuisiällä suomalaista uutta historiallista melodraamaa joka olisi temmannut näin mukaansa. Tempauduin tunteella Härmään. Jopa unohdin, että pääosaa näyttelee Mikko Leppilampi – jota minun luonnollisesti tulisi intellektuelli-minäkuvaa vaalivana ihmisenä vaalia inhokkina.
JP Siili (ohjaus ja käsikirjoitus) tuntee Shakespearen kuningasnäytelmien peruskuviot yhtä hyvin kuin Boardwalk Empiren käsikirjoittajat. Puhumattakaan tietysti John Fordin ja Sergio Leonen westerneistä.
Luin jälkikäteen HS:n Pertti Avolan nuivan ja vihaisenkyllästyneen naamansa näköisen arvion Härmästä. Sillä ei ollut mitään, ei mitään tekemistä minun tunnekokemukseni kanssa – tai melkein täyden elokuvasalin kokemuksen kanssa: juuri niissä kohdissa, joista Avola ynisee että pitkitettyä ja pateettista, täysi salillinen tavallisia suomalaisia elokuvissakäyjiä pidättää henkeään jännityksestä ja myötäelämisestä, niin että nuppineulankin olisi voinut kuulla putoavan.
Suomessa on tehty raskaan sarjan melodraama, jonka käsikirjoitus ei kuse ja joka näyttää hyvältä. Se on saavutus.
En ole aiemmin digannut JP Siilin elokuvia mitenkään erityisesti, mutta nyt kuitenkin tuntuu (NB! tämä on tunneasia, ennen kaikkea!), että tässä maassa on pitkästä aikaa isojen elokuvien tekijä – jos piskuiseen maahamme pitäisi nimetä (muutettavat muuttaen) dobbelgänger FF Coppolalle tai Sergio Leonelle, niin JP Siili taitaa olla tämän pläjäyksen jälkeen paras ehdokas.
No, mukaan mahtuu myös pieni ei-niin-vaatimaton taideviittaus, loppukohtauksessa, en seilitä enempää etten paljasta juonesta mitään: “Do you renounce satan and all his deeds?”
