ICT-pilkunviilausta: Informaatio ei ole tietoa eikä viestintä kommunikaatiota (2/2)

Ilkka Niiniluodon jo miltei kolmekymmentä vuotta sitten tekemä tiedon ja infomaation erottelu ja molempien tarkastelu (tieto)yhteiskunnan kannalta, on edelleen käyttökelpoinen1. Claude Shannonin informaatioteoriat ja niihin liittyvät, sivukaupalla esiteltävät matemaattiset kaavat voi Niiniluodon tekstissä kaikessa rauhassa ohittaa, juonesta ei tipu.

Alkusivuilta heti käy heti ilmi, ettei informaation käsite ole millään tavalla selkeä tai yksiselitteinen. On ymmärrettävää, miksi Niiniluoto painottaa heti alussa antavansa vain kehikon eikä mitään priorisoituja ohjeita tai käsitteenkäyttösuosituksia. (Suhteuttaessaan alla tiedon ja totuuden käsitteitä toisiinsa, Niiniluoto viittaa vanhimpaan vakiintuneeseen, Platonin Theaitetos-dialogista peräisin olevaan tiedon määritelmään: tieto on hyvin hyvin perusteltu tosi uskomus.)

Siinä määrin kuin arkikielen informaatio-sana merkitsee jaettua ”tietoa” tai ”tiedonantoa”, myös siihen liittyy perusteiden ja totuuden vaatimus. Ongelmallista on tällöin se, että uuden informaatioteorian teknisenä terminä sanalla informaatio ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Vielä sotkuisemmaksi tilanne tulee siksi, että tieto- sanaa on ryhdytty käyttämään myös sellaisissa yhteyksissä, joissa totuuden ja perusteltavuuden vaatimusta ei tarvitse tai edes voi soveltaa. Esimerkkinä tästä ovat sanat ’tietokone, ja ’tietojenkäsittely’. (Niiniluoto 1996, 18)

Mieluummin informaatioteknologia kuin tietoteknologia, kuten tämän ääneenajattelun aiemmassa osassakin tuli todettua.

Entä ICT:n (Information and Communication Technology) jälkimmäinen osa, Communication? Tässä suora käännös ei ole välttämättä parempi, kuten näyttäisi olevan informaation kohdalla.

Viestintä näyttää tässä paremmalta kuin kommunikaatio, vähän samantapaisesta syystä kuin informaatio näyttää tietoa paremmalta. Kommunikaatio edellyttää jotain psyykkistä prosessia, filtteröintiä, käsittelyä, vuorovaikutusta. Viestintä on yksisuuntaisempaa, viestiminen ei edellytä, että toinen osapuoli on aktiivinen. Kun puhutaan kommunikaatiosta, todetaan samalla kaksisuuntaisen prosessin jo alkaneen. Vrt. ”A viestii B:lle” versus ”A ja B kommunikoivat”.

Näiden käsitteiden analysoinnin kanssa pitää, paitsi olla kärsivällinen, myös kestää epävarmuutta ja epäselkeyttä, ja kyetä panemaan mutkat suoriksi kun on sen aika eli tarve.

Itse olen vuosia suoristanut mutkia sanomalla itselleni ja muille, että Informaatio on raaka-ainetta, josta tieto kekeytyy psykososiaalisessa prosessissa. Kun ruvetaan oikeasti käsitemäärittelemään, niin tietenkään ei päästä näin vähällä.

Voidaan väittää, että esimerkiksi tietoverkon käsite sotkee asioita – samoin kuin muut samantapaiset tieto- alkuiset käsitteet (tietoyhteiskunta, tiedon valtiatie, jne.), joissa esimerkiksi klassisien määrittelyn mukaista tiedon ja totuuden välistä kytköstä ei ole. kysehän on informaatioverkosta.

Kun näin väännetään, niin joudutaan epäintuitiiviselle alueelle, jossa pilkun kanssa harjoitettava seksuaalinen kanssakäyminen tulee etsimättä mieleen.

Ludwig Wittgensteinia (1953) seuraten on järkevää ottaa käsitteenmäärittelyn täysivaltaiseksi argumentiksi se, että johonkin käsitteeseen (ilmaisuun, sanaan) on jo ehditty porukalla tottua.

Toisin sanoen käsite (ilmaisu, sana) on vakiintunut osaksi jonkin ihmisryhmän kielenkäyttöä eli – Wittgensteinin käsittein – osaksi jotakin kielipeliä tai elämänmuotoa.

  1. Niiniluoto, Ilkka 1996: Informaatio. tieto ja yhteiskunta. 5.p., 1.p. 1989. Edita. ↩︎

ICT-pilkunviilausta: Informaatio ei ole tietoa eikä viestintä kommunikaatiota (1/2)

ICT (Information and Communication Technology) kääntyy suomalaisessa kirjallisuudessa tieto- ja viestintäteknologiaksi. Haussa on varmaankin ollut mahdollisimman selkeä suomenkielinen vastine.

Kääntämättä jättäminen, so. informaatio- ja kommunikaatioteknologia olisi monimutkaisuudessaankin parempi vaihtoehto. Siinä tiedon ja informaation käsitteet eivät sotkeennu. Kommunikaation ja viestinnän käsitteiden eroon liittyy omat ongelmansa, joista myöhemmin.

Jos käsiteanalyysissa mennään lähemmäs peräseinää ja aletaan tosissaan viilata pilkkuja, niin voi edetä vaikka seuraavanlaisesti, Wikipediaan kirjatulla tavalla.

Jos informaatio on ero, jolla on merkitystä järjestelmässä, ei ole ehdotonta, aineesta (järjestelmästä) riippumatonta itsenäistä tietoa. Joidenkin filosofien esittämät ideoiden todellisuudet ovat siis olemassa vain kun ihminen niitä ajattelee. (…). Koska informaation tulkkina toimii järjestelmän rakenne, tiedon tilanneyhteys ja koska jokainen ihminen on erilainen, periaatteessa jokaisen informaation tulkinta on aina ihmisellä yksilöllinen. Siis jokaisella sanalla on eri merkitys jokaiselle ihmiselle.

(korostus VS)

Tuossa on laittamattomasti joskin melko teknisellä tavalla kerrottu perussyy siihen, miksi käsitteet täytyy aina määritellä yhdessä uudestaan, kerta toisensa jälkeen. Mitä tavallisemmasta käsitteestä on kyse, sitä tärkeämpää on tarkistaa ja kalibroida sen yhteinen ymmärrys.

Asiaa ehkä havainnollistaa vertaaminen luonnollisten kielten kielioppeihin. Mitä tavallisempi verbi, sitä epäsäännöllisemmät taivutusmuodot: kun teonsanaa käytetään paljon, siitä tulee vuosisatojen mittaan rakenteellisestikin omanlaisensa (ajattele esim. olla-verbiä saksan, englannin tai ranskan kielissä). MItä tavallisempi käsite, sitä vaikeammaksi käy määritellä sitä yleispätevästi.

Monta kertaa minua vastaan tulleena esimerkkinä olkoon vaikkapa itsemääräämisoikeus. Vaikka aikaa tuntuisi tärvääntyvänkin, on syytä aina jollakin tavalla varmistaa, että ollaan edes samalla pelikentällä kun puhutaan itsemääräämisoikeudesta suhteessa asiakkaisiin tai potilaisiin, tai työyhteisöön, tms.

Sivuhuomio: käytännön työyhteisökehittäminen ja filosofinen analyysi eivät yleensä mahdu samalle päivälle, ehkä eivät samalle viikollekaan, tai kuukaudelle tai, vuodelle. Tai samaan maailmaan.

Ajatus siitä, että informaation tulkinta (eli informaation muovaaminen omaksi tietoainekseksi) on aina ihmisellä yksilöllinen, johtaa skeptiseen umpikujaan, jos antaa sen sinne johdattaa ja jos oma mielenlaatu sitä vaatii. Tavoiteltava taito on pitää samalla kertaa sekä filosofinen käsiteanalyysi kunniassa että järki päässä – eli juurikin skeptisismi kurissa.

Informaatio on tiedon rakennusainesta, ei tietoa. Tietoa (knowledge) syntyy ihmismielessä, psyykkisen prosessin tuloksena, informaatio on mielen ulkopuolella, otettavissa ja omaksuttavissa.

1990-luvulla puhuttiin ”tiedon” valtatiestä, onneksi ei juurikaan enää. Tietoähkystä saatetaan puhua edelleen, kun kyse on tietystiinformaatioähkystä. Sanotaan, että kaikki tieto on koko ajan käsillä ”tietoverkossa”: ei ole, informaatio on.