Musiikki

Lauluntekijä – kahlekuningas rubikin kuution kimpussa

Sisältö on laulussa muotoa tärkeämpi mielessä, jonka huomaa kuuntelemalla tunnin kaupallista radioasemaa: soittolistojen biisivirta koostuu enimmäkseen hyvin tehdyistä, muodollisesti kelvollisista kappaleista jotka ovat sisällöllisesti tyhjiä, puuduttavia, ajatus- ja kokemusmaailmaa invalidisoivia jarruja.

Suuri osa soittolistojen musiikista on yksiulotteista, ketään loukkaamatonta auditiivista pötkylää, jota on syytä välttää oman ajattelunsa ja tunne-elämänsä suojelemiseksi. Vältän päivittäistä soittolista-radioasemien kuuntelua samoin perustein kuin päivittäistä hampurilaisravintolassa lounastamista: molemmista tulee tulee puutostiloja ja terveysongelmia.

Laulun sisältö on siis kuulijan kannalta ensisijainen – se on se mikä resonoi kuulijan kokemusmaailman kanssa ja ratkaisee koskettaako laulu vai ei. Tekijän kannalta kuitenkin muoto on suuren osan ajasta ensisijainen.

Sisältö voi olla ylivoimaisesti tärkein alkuvaiheessa,  biisin teeman selvitessä ja mahdollisesti alkuvaiheen säkeistöjä tehdessä. Niin pian kuin jotain valmista alkaa olla kasassa, astuu muoto tekijän kannalta etusijalle. Rytmi määrää lyhyiden ja pitkien tavujen järjestyksen, säkeistössä on niin ja niin monta riviä, loppusointuja käytetään tässä biisissä tietyllä tavalla, ja niin edespäin.

Heikki Salo puhuu biisinteosta kahlekuninkaan hommana. Laulussa on erittäin vähän tilaa sanoa asioita ja se vähäkin tila on tarkasti säädelty. Rytmin pitää säilyä läpi sanoituksen mikä merkitsee, että tekstin perusyksikkö laulunteossa ei ole sana vaan tavu. Kun ensimmäinen säkeistö on valmis, on muiden säkeistöjen tavujen pituus lyöty lukkoon, rytmisiä muutoksia ei voi enää tehdä muuten kuin purkamalla koko biisi, eli tekemällä ne kaikkien säkeistöjen ko. kohtaan.

Siksi laulun loppupuolen kirjoittaminen, minun tapauksessani erityisesti viimeisen (yleensä kolmannen) säkeistön, on vaivalloista tavujen nakertamista. Rakenteellisia (rytmisiä) muutoksia ei voi enää tehdä repimättä koko biisiä auki. Heikki Salon kahlekuningas -metafora kuvaa hyvin laulunteon tätä puolta.

Mutta rytmin ja tavujen vankina oleminen on vasta laulunteon muodollinen puoli ja haaste. Toinen päätekijä on tietysti sisältö, se minkä kuulija kuuntelee ja sijoittaa omaan kokemusmaailmaansa.

Kun biisi alkaa olla valmis, palataan sisältöön – onko biisi sisällöllisesti riittävän yhtenäinen? Heikki Salo neuvoo tarkistamaan voiko biisin teeman sisällyttää yhteen ymmärrettävään virkkeeseen.

Kahlekuningas -kielikuvan rinnalle otan mielikuvan rubikin kuutiosta. Minulle laulun tekeminen on rubikin kuution ratkaisemista siinä mielessä että biisin muotoa ja sisältöä on ajateltava yhtaikaa, ne on saatava yhtaikaa ratkeamaan kuin mainitun kuution sivut. Oikeasta rubikin kuutiosta kykenen tekemään nopeasti yhden sivun mutten enempää. Biisin teossa olisi saatava vähintään kaksi sivua valmiiksi (muoto ja sisältö). Ja kahdessa sivussa onnistuminen merkitsee kaikissa sivuissa onnistumista.

Huomioita sisällöstä

Laulussa  on sanoituksen sisällön puolesta kolme elementtiä, biisistä riippuen vaihtelevissa suhteissa:

  1. Omasta elämästä otettuja asioita
  2. Muiden elämistä otettuja sattumuksia
  3. Stetsonista vedettyjä seikkoja

Kolmoskohta on laulun rakentamisessa tärkein. Jotta muodon – säkeistöt, kertosäkeen tavut – saa kohdalleen, pitää yleensä keksiä omasta päästään kaikenlaista “totuuksien” jatkoksi. Laulusta tulee esittämiskelpoinen ensisijaisesti muodon avulla. Lauluntekijän taito on enemmän muodon kuin sisällön hallitsemista.

Pelkkää ykköskohtaa sisältävät tarinat, eli 100% omaelämäkerralliset biisit eivät minulta onnistu: ne deletoin, tai sitten ne muuttuvat tekovaiheessa fiktiivisiksi. Tämän vaatii paitsi biisin muoto myös säädyllisyys, nykyisin niin yleisen psykososiaalisen itsensäpaljastelun eli perverssin toiminnan välttäminen. Pelkästä sisällöstä ei rakennu siltaa laulun ja kuulijan välille, se tehdään muodon avulla.

Kuulijan pää

Aiemmin ajattelin, että sisäinen maailmani on laulun kautta ihmisten arvioitavissa ja katseltavissa. Näin ei ole. Moinen ajatus on nuorella ihmisellä tavallinen ja ymmärrettävä, vanhemmiten patologinen ja suuruudenhullu. Yleisö on opettanut minulle, että ensisijaista on se mitä tapahtuu kuulijan päässä. Kukaan ei pääse muiden päihin, ainoastaan omaansa.

Kuulijan tai kuulija-katsojan on mahdollista arvioida vain omia mielentilojaan suhteessa lauluun: onko minulla hauskaa? Viihdynkö? Näenkö jonkin elämäntapahtumani uudesta näkökulmasta siksi, että kuulin tuon laulun?

Laulun esittäjän tehtävänä on rakentaa silta laulusta kuulijaan – siis nimenomaan laulusta kuulijaan, ei sen tekijästä kuulijaan.

Haastattelu Lappeenrannassa lokakuussa 2010


Osa 1 (10 min)


Osa 2 (10 min)