Bingettämisen kuiva, masokistinen juopontaivas


Taannoin lehdissä oli solkenaan Game Of Thrones -analyysejä ja -spekulaatioita. Syy: maksukanavalla esitetty, viimeisimmän tuotantokauden viimeinen jakso oli takana.

Kausi ei tulle vielä hetkeen ilmaisilta (tai YLE-veroon sisältyviltä) kanavilta. Laaja kirjoittelu kertoo maksullisten kanavien suosiosta, ainakin tämän yhden.

Tuurijuoppouden ja bingettämisen välillä on vissi yhteys.

Bingettäminen tarkoittaa TV-sarjan jaksojen katsomista putkeen, tuntikauden, päiväkauden ja/ tai yökauden. Kumpaakaan ei saa poikki helposti, molempiin liittyy jokin suurempi arkitodellisuudesta erkaneminen ja molemmat päättyvät omanlaiseensa krapulaan.

TV-sarjojen bingetyksestä selviää vähemmällä kuin biokemiallisista päihdeaddiktioista, talot ja tavarat eivät yleensä mene. Asiallisten arkiasioiden tekeminen toki kärsii, mutta sehän on tarkoituskin.

Addiktion ”logiikkaan” kuuluu olennaisesti masokistinen itsesääli: koska pakenen elämää tai kieltäydyn elämästä sitä, olen huono ja paska ihminen. Ihmissuhteet saattavat tietysti kärsiä niin kuin muissakin addiktioissa.

Bingettäminen tarjoaa suuria tunteita fantasiamaailmojen ja itsesäälin jatkumolta, ilman että koetut tunteet pelottavasti liittyisiivät suoraan keneenkään todelliseen oman elämän ihmiseen – ystävään, sukulaiseen, rakastettuun.

Ei ainoastaan Arya Stark vaan jokainen Game of Thronesin henkilö on ei-kukaan, suhteessa bingettävän katsojan omaan elämään.

Addiktiot saavat yhä moninaisempia muotoja kun tekninen tarttumapinta kasvaa ja kasvaa. Millaisia klinikoita vielä tarvitaankaan.

Kännykkä on kasvanut kiinni käteen. Kahdeksankymmentä prosenttia minkä tahansa sattumanvaraisesti valitun pääkaupunkiseudun paikallisjunan matkustajista ei voi olla väärässä.